Tietoja matkasta
Tervetuloa Mannisen matkassa Seinäjoelle teatteriin!
La 12.10.2024 klo 18.00
Alustava matkareitti: Mänttä-Vilppula-Ruovesi-Virrat
Seili on koskettavan kaunis ja riipaiseva tarina yhteiskunnan ulkopuolelle eristetyistä naisista, jotka ovat menettäneet elämässään kaiken, ja joiden ainoa toivoa ylläpitävä liekki löytyy omasta pienestä yhteisöstä. Kun mitään muuta ei enää ole jäljellä, yhteisön voima ja tuki kannattelevat. Samalla se on kuvaus mahdottomasta rakkaudesta ja kipeästä rakkauden kaipuusta – ja legendaarisesta Seilin saaresta, jolle kerran joutuneet eivät koskaan palanneet.
Dramatisoidut tarinat pohjaavat arkistoista löytyneisiin potilasasiakirjoihin. 1890-luvulta vuoteen 1962 saakka saarelle suljettiin vain naisia.
– Suurin osa Seilin potilaista oli naimattomia, palvelijoita, tilattomia tai irtolaisia. Äitejä oli neljännes. Viime vuosisadan alun Suomessa aviottoman lapsen saaminen saattoi ajaa naisen yhteisön hyljeksimäksi ja umpikujaan.
Musikaali käynnistyy vuodesta 1910. Sofia pakenee omista häistään järjestettyä pakkoavioliittoa ja törmää kiertävään kaupparatsuun, Johannekseen. Pari rakastuu palavasti, mutta lähtökohdat rakkaudelle ovat mahdottomat. Monien epäonnisten sattumien kautta ja ilman edusmiestä Sofiaa odottaa menolippu Seilin suljetulle saarelle. Rooleissa nähdään Natalil Lintala, Kai Bäckström, Inka Reyes, Heidi Kirves, Anna–Maija Jalkanen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson, Pauliina Saarinen ja Pasi Nikula.
Musikaalin säveltää Jussi Vahvaselkä. Koreografi on Marko Carlsson, lavastuksen suunnittelee Jani Uljas, puvut Taija Jokilehto, valot Hannu Raja-aho ja videot Lauri Virkkala.
Lähdemme matkaan iltapäivällä ja pidämme pienen tauon Alavuden ABC huoltamolla. Seinäjoelle saavumme klo 17.30 ja näytelmä alkaa klo 18.00. Kesto noin 2,5 h väliajalla.
Väliajalla on kahvi/tee ja makea kahvileipä. Paluumatkalle lähdemme esityksen päätyttyä.
Matkan hinta/henkilö: 95 €
Katsomosta rivit: 8-9
Hinta sisältää: kuljetuksen, musikaalilipun ja väliaikakahvit/tee makean kahvileivän kera
Huomioitavaa: Matka toteutuu.
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmotathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.
Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki