Tietoja matkasta

Tervetuloa Mannisen matkassa Joulun tunnelmaan Tampereen Tuomiokirkkoon!

To 5.12.2024 klo 19.00

Joulu 2024 -kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 20. syyskuuta klo 9. Juha Tapio juhlavuosi aloitettiin juhlavasti Oopperatalossa helmikuussa ja päätetään kauniisti siellä missä kaikki aikanaan alkoi lauluntekijän rakkaan kotipitäjän maamerkissä. Ylistaron Komia kirkko on yksi Suomen suurimmista kirkoista ja Sydänmailla -konsertti myytiin komiasti loppuun muutamassa tunnissa.   Joulu 2024 – kiertue alkaa Mäntsälän punatiilisestä kirkosta, jonka korkeuksiin kohoavan torninsa vuoksi on sanottu olevan kuin huutomerkki maisemassa. Kiertueelle on valikoitunut 16 kirkkoa, maisemansa ehdottomia keskipisteitä, osa maamme arvokasta kulttuuriperintöä, hiljaisia todistajia menneistä ajoista.  

"Istutaan ilta yhdessä, kiireettä ja nauttien lauluista ison temppelin holvit ja sydämet täyttävinä sovituksina.” 

Joulu 2024 -kiertueella kuullaan sekä joulu- että lauluntekijän omat klassikot Suomen taitavimman yhtyeen sielukkaina sovituksina. Nämä illat ovat takuuvarmasti paras tapa laskeutua kuluneen vuoden kiireestä kohti joulua.  

”Näistä konsertista ei tunnetta puutu. Olet enemmän kuin sydämellisesti tervetullut.” 

Matkan hinta/henkilö: 75 €

Hintaan sisältyy: Kuljetus ja numeroimaton konserttilippu

Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25

Alustava reitti: Ruovesi - Vilppula- Mänttä- Orivesi - 
Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmotathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.