Tietoja matkasta
Tervetuloa Mannisen matkassa kesäteatteriin Nokialle!
Onnen renkaan hiljaa yössä kuuluu kuiskaus, hehkuva on kullan kimallus kuin rakkaus.
Nokian Kesäteatterin laulunäytelmä Kultaiset Korvarenkaat on tarina rakkaudesta, intohimosta ja kohtalosta.
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat menneeseen aikaan, Jossakin syvällä Hämeen maaseudulla varakkaan lesken Aliina Salmensuun saunaan ja heinälatoon on majoittunut romaneja. On kevät ja he ovat matkalla markkinoille. Joukon johtaja Simon antaa Aliinalle kultaiset korvarenkaat pantiksi hevosen lainasta ja lupaa tulla syksyllä lunastamaan renkaat takaisin. Naapurit varoittavat luottamasta liikaa miehen lupauksiin. Samalla he suunnittelevat Aliinan ainoan tyttären Saaran ja oman poikansa Mikkaelin välisiä naimakauppoja. Kaunis romanityttö Regina tahtoisi Simonin puolisoksi, mutta levoton ja vapaa mies ei halua vielä sitoa itseään. Maantie kutsuu ja kuljettaa. Sitä paitsi hänestä tuntuu, että Aliina jäi odottamaan syksyä muustakin syystä kuin vain saadakseen hevosensa takaisin.
Kenelle nämä renkaat annat, iäks valtaas jää.
Musiikin säveltää ja sovittaa Sami Varvio. Sami Varvio ja Eeva Oksala nähdään myös näyttämöllä, instrumenttinaan viulu ja harmonikka.
Käsikirjoittaja/ohjaaja: Heli Pitkänen
Esitys alkaa klo 18.30. Kesto ei ole vielä tiedossa.
Alustava matkareitti: Kolho-Vilppula-Ruovesi-Kuru.
Matkan hinta/henkilö: 59 €
Hinta sisältää: Kuljetus, teatterilippu ja väliaikatarjoilu (kahvi/tee ja makea kahvileipä). Ilmoitathan mahdolliset erikoisruokavaliot varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa.
Huomioitavaa: Matka toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 25 henkilöä. Voit nousta bussiin kaikilta pysäkeiltä matkareitin varrelta. Ilmoitathan toivomasi kyytiinnousupaikan varauslomakkeen Lisätiedot-kohdassa. Alustavat reitit ja aikataulut saattavat muuttua. Lopullinen reitti ja aikataulu lähetetään laskun yhteydessä.
Kuva: Pyynikin kesäteatteri